Ryhmänä olemme toimineen tosi hyvin. Kaikki ryhmän jäsenet olivat tähän asti aktiiviset ja uskon että aktiivisuus jatkuu projektin loppuun asti.

Melkein kaikki projektiin liittyvät tehtävät, kuten layoutin suunnittelu, logon tekeminen ja muut tehtävät tehdään aina yhdessä. Vain sellaiset tehtävät mitä ei pysty tekemään yhdessä, jaetaan keskenään. Mielestäni se että me tehdään kaikki tehtävät yhdessä on hyvä idea, koska samalla kaikki kertoo omia toiveita ja esittää myös omia vaihtoehtoja. Myös kaikki väliraportit ja muut kirjalliset tehtävät tehdään aina yhdessä.

Projektimme etenee normaalisti ilman poikkeuksia ja saadaan projektimme valmiiksi annetussa aikataulussa. Viikolla 49 aloitetaan toteuttamaan sivua Dreamweaver ohjelmalla.

Tähän asti, olen oppinut tosi paljon uutta ja hyödyllistä tietoa. Sellaiset ohjelmat kuten CorelDraw ja PhotoShop tulivat enemmän tutuiksi, koska niitä käytettiin aika paljon projektin aikana. CorelDrawissa suunniteltiin sivun layoutit, PhotoShopissa käsiteltiin kuvia. Microsoft Project ohjelma on myös tullut tutuiksi, koska sillä oli tehty projektin aikataulu. Myös ryhmätyöskentelemisestä on tullut paljon hyviä kokemuksia.

Opituilta asioilta, on tosi paljon hyötyä nyt ja myös tulevaisuudessa. Niitä voi käyttää muissa tulevissa kouluprojekteissa ja myös työelämässä ohjelmien käyttö ja ryhmätyöosaaminen ovat hyvin tärkeitä ja hyödyllisiä. Varsinkin ryhmätyöosaaminen on tärkeä, koska työelämässä joutuu aina olemaan muiden ihmisten ympäristössä ja pitää osata kommunikoida sosiaalisesti ja huomioida muiden mielipiteitä.

Opetustilanteessa ei vielä tullut mitään epäselviä asioita. Opintojakson tahti on hyvä, vaikka alussa tuntui että on annettu lian vähän aika projektin toteuttamiseen. Mutta nyt kun melkein kaikki on jo valmista, ajanpuute tunne on hävinnyt.